Korujen tunnistus

Ohjeita korujen tunnistamiseksi

Olemme keränneet ohjeita, joiden avulla tunnistat onko korusi Kalevalan tai Lapponian mallistoa. Leimat kertovat sen, ja usein paljon muutakin.

Kalevala- ja Lapponia-koruille tunnusomaisia elementtejä, koristeaiheita ja struktuureita voi löytää myös muiden valmistajien koruista, ja kummankin tuotemerkin koruja on myös jäljitelty, jopa kopioitu. Korujen tunnistaminen voi olla välillä asiantuntijallekin haastavaa.

Onko korusi Kalevalaa tai Lapponiaa?

Kun haluat selvittää korun alkuperän, ensimmäiseksi kannattaa etsiä korusta leimat. Leimat ovat usein hyvin pieniä, ja esimerkiksi pienissä korvanapeissa leimat on voitu lyödä korun tappiin. Leimojen tutkimiseen kannattaa käyttää suurennuslasia.

Kaikki Kalevala- ja Lapponia-korut on aina varustettu nimileimalla. Kaikkein vanhimmissa, ennen vuotta 1942 valmistetuissa Kalevala Koru -tuotteissa leimana oli suorakulmion sisällä oleva yksi iso K-kirjain, jonka alla on sahalaitakuvio. Vuodesta 1942 alkaen Kalevala Korun tuotteissa on ollut leima, jossa on KK ympyrän sisällä. Leima on edelleen käytössä.

Mitä leimat kertovat?

Vanhoissa Kalevala Koruissa on usein yrityksen oman nimileiman lisäksi myös korun valmistaneen alihankkijan oma leima, esimerkiksi HGL (Holger Lindström) tai HK (Heikki Kaksonen). Lapponian nimileima on kolmisakarainen kruunu, jolle kirjaimet L ja J (Lapponia Jewelry) muodostavat suorakulmion muotoisen kehyksen. Tämä leima löytyy kaikista Lapponian kulta-, hopea- ja platinakoruista. 1970-luvulla ja uustuotantona 2010-luvun alussa valmistetuissa ns. Tulipronssi-koruissa on nimileiman sijaan teksti LAPPONIA.

Muita mahdollisia leimoja ja merkintöjä

1 – Suomalainen tarkastusleima, (kruunu sydämen muotoisella pohjalla, jossa näkyy aaltomaisia kuvia), kansainvälinen tarkastusleima

2 – Common Control Mark, CCM-leima
Muita leimoja voi olla paikkakuntaleima, LAPPONIA, muotoilijan signeeraus. Timanttikoruihin on usein kaiverrettu timanttien yhteispaino karaatteina eli gramman viidesosina, esimerkiksi 0,12. Kalevala Korun pronssileimoissa voi nimileiman lisäksi olla teksti MADE IN FINLAND, mutta muita merkintöjä ei pronssikoruissa yleensä ole.

3 – Jalometallikoruissa on nimileiman lisäksi aina vähintään pitoisuusleima, jonka muoto kertoo jalometallin, ja leiman numerot jalometallin osuuden metalliseoksen painosta promilleina. Hopeakoruissa pitoisuusleima on suorakaide, kultakoruissa ovaali ja platinakoruissa vinoneliö.

Lapponian hopeakoruissa ja Kalevala Korun 1960-luvun loppupuolelta lähtien valmistetuissa hopeakoruissa pitoisuus on 925. Vanhemmissa Kalevala Korun hopeakoruissa mahdollisia pitoisuuksia ovat 916, 830 ja 813.

Kultakorujen pitoisuudet ovat sekä Kalevala Korun että Lapponian koruissa joko 585 (14 karaatin kulta) tai 750 (18 karaatin kulta). Samaa korumallia on voitu valmistaa kummastakin seoksesta. Platinakorujen pitoisuus on 950. 

4 – Jalometallikoruihin on usein lyöty myös valmistusajankohdan vuosileima. Vuosileimassa on kehyksen sisällä tikkukirjain ja numero, esimerkiksi Y7, jolloin valmistusvuosi on 1976. Kehyksen muoto on sama kuin pitoisuusleiman. Viereisestä vuosileima-avaimesta näet, mitä vuotta kirjain-numeroyhdistelmä tarkoittaa. 

Koruarkisto on yksi suosituimmista sivuistamme. Kurkista löytyykö tunnistettava korusi sieltä.

Koruarkisto

Kalevala Korun vanhojen korujen arkisto tarjoaa aikamatkan menneiden vuosien koruihin ja eri vuosikymmenten korutyyleihin. Arkisto voi auttaa sinua vanhojen korujen tunnistamisessa. Sieltä löytyy mallistosta poistuneet korut, joiden valmistus on lopetettu. Arkistosta löytyy esimerkkejä koruista 1940-luvulta alkaen, mutta siellä ei ole kaikkien lopetettujen korujen malleja.

Lisäksi kannattaa käydä kurkistamassa löytyykö vanhojen korujen kuvastosta etsimäsi korun tiedot.

Mikäli et löydä arkistosta tai kuvastosta etsimääsi korua, voit lähettää meille tunnistuspyynnön sähköpostitse osoitteeseen info@kalevala.fi. Liitä viestiisi kuva korusta ja mahdollisista leimoista. Voit lähettää tunnistuspyynnön sekä Kalevala- että Lapponia-koruista. Keskimääräinen vastausaikamme on noin viikko.

Kalevala Pidetty -palvelun avulla annat käytetyille koruillesi uuden elämän.

Kalevala Pidetty

Kalevala Pidetty on secondhand-palvelumme, jossa voit vaihtaa Kalevala-korusi Kalevala-lahjakortiksi vaivattomasti, nopeasti ja turvallisesti.

Voit lähettää tai tuoda meille sekä mallistossa olevia, että jo mallistosta poistuneita hopeisia ja pronssisia Kalevala- ja Lapponia-koruja. Huollamme korut uudenveroisiksi, jonka jälkeen ne ovat ostettavissa myymälöistämme sekä verkkokaupastamme.