Kalevala Koru Oy - juuret vahvasti suomalaisessa kulttuurissa

Kalevala Korun tarina sai alkunsa vuonna 1935, kun Helsingissä järjestettiin suuret juhlallisuudet kansalliseepoksemme Kalevalan 100-vuotisjuhlien kunniaksi. Juhla innosti kulttuurivaikuttaja, kirjailija Elsa Heporautaa pohtimaan, miten suomalaisen kulttuurin arvo parhaiten tunnistettaisiin. Syntyi idea muistomerkin pystyttämisestä suomalaiselle naiselle. Hanketta varten Elsa Heporauta kokosi merkittävän joukon edistyksellisiä suomalaisia naisia.

Kansalaiskeräys varojen keräämiseksi sai hyvin vaatimattoman vastaanoton. Heporauta keksikin pari vuotta myöhemmin, että varat patsasta varten kerättäisiin teettämällä koruja Kansallismuseosta löydettyjen arkeologisten korujen perusteella. Elsa Heporaudan rohkea unelma sai alkunsa.

Koruja myytiin heti menestyksekkäästi. Toimikunta sai tarvittavat varat patsasta varten kerätyksi, mutta talvisota sotki valmiiksi tehdyt suunnitelmat. Patsashanke laitettiin jäihin, ja rahat päätettiin antaa hädänalaisten auttamiseen. Emil Halosen veistämä patsas saatiin vasta sodan jälkeen - paljon alkuperäistä ajatusta pienempänä - ja sijaitsee Kalevala Korun myymälässä Helsingin Unioninkadulla. Naistoimikunnasta muodostui Kalevalaisten Naisten Liitto, joka edelleen omistaa Kalevala Koru Oy:n.

Huom: videossa ei ole ääntä.

Kalevala Koru Oy, Strömbergintie 4, 00380 Helsinki, puhelin 0207 611 311 (puh.hintatiedot)

© 2010 Kalevala Koru Oy. Sivustolla esitetyn suojatun aineiston käyttäminen ei ole sallittua ilman Kalevala Korun Oy:n suostumusta.