Kalevala Koru tänään

Kalevala Koru Oy on nykyisin alansa suurin yritys Suomessa. Yritys suunnittelee, valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia kulta-, hopea- ja pronssikoruja. Kalevala Koru Oy ja Lapponia Jewelry Oy muodostavat Koru-konsernin, joka alansa suurin Suomessa ja yksi suurimmista Pohjois-Euroopassa. Koko Koru- konsernin liikevaihto oli päättyvänä tilikautena noin 24 miljoonaa euroa ja henkilökunnan vahvuus noin 240. Työntekijät ovat alallaan Suomen huippuammattilaisia sekä käsityön että korkean teknologian osaamisessa.

Kalevala Korun tehdas, myynti ja hallinto tomivat omassa kiinteistössä Helsingin Pitäjänmäellä. Kaikki korut valmistetaan Suomessa ja raaka-aineissa suositaan mahdollisuuksien mukaan suomalaista alkuperää olevia materiaaleja. Yritys vaalii huolella vahvaa tuotemerkkiään. Se näkyy kaikessa yrityksen toiminnassa, niin myynnissä, valmistuksessa kuin markkinoinnissakin. Kalevala Koru on 2009 bränditutkimuksen mukaan Suomen 14. arvostetuin tuotemerkki.

Kuuntele tästä, kun Kalevala Koru Oy:n toimitusjohtaja Laura Lares kertoo millaista on johtaa suomalaista design-yritystä.

Kalevala Koru Oy, Strömbergintie 4, 00380 Helsinki, puhelin 0207 611 311 (hintatiedot)

© 2009 Kalevala Koru Oy. Sivustolla esitetyn suojatun aineiston käyttäminen ei ole sallittua ilman Kalevala Korun Oy:n suostumusta.